fi

Väkälankahoidot

Väkälangat eli cog-langat ovat polydioksanonista (PDO) valmistettuja lankoja. PDO:sta tehtyä lankaa käytetään haavojen sulkemiseen (sulavat tikit) kirurgisissa toimenpiteissä. Käyttämäni väkälangat ovat turvallisia ja CE-merkittyjä Bijou-lankoja. 



Mikä väkälankahoito on?

Ikääntyminen vaikuttaa kasvojen ihoon ja ulkonäköön. Kollageenin ja elastaanin määrä ihossa vähenee ja tästä syystä iho alkaa veltostua, kasvonpiirteet laskeutuvat, sekä juonteita että ryppyjä alkaa muodostua kasvoille. Myös ihonalaisen rasvan määrä vähenee ja kasvojen muoto muuttuu ovaalista neliömäiseksi. Kasvonpiirteiden laskeutuminen näkyy herkästi mm. alakasvoissa (kaksoisleuka) sekä leukalinjassa (hamsteripussit). Väkälangoilla pystytään hoitamaan tehokkaasti hamsteripusseja, sekä niillä voidaan napakoittaa väsynyttä kaulan ihoa. Väkälankahoitoon voidaan yhdistää mesolankahoito antamaan iholle lisätukea.

Hoidettava alue puudutetaan ensin ja langat viedään ihon sisään tylppäkärkisen kanyylin avulla. Vain langan pää jää näkyviin pistokohdasta. Langassa on pieniä väkäsiä, jotka tarttuvat ihonalaiskudokseen. Lankaa vedetään varovasti ylöspäin, jolloin iho kiristyy langan mukana. Langan pää katkaistaan lopuksi ja lanka jää kokonaan ihon sisään. Käytettävien lankojen määrä riippuu hoidettavasta alueesta ja lähtötilanteesta. 

Teho perustuu siihen, että langoilla tehdään edellä mainitsemani "nosto" ja langat myös stimuloivat kudoksen soluja tuottamaan uutta kollageenia ja elastaania.


Hoidon tulos ja pysyvyys

Hoidon tulos näkyy heti, mutta parhaiten se on nähtävissä muutaman kuukauden kuluttua lankojen laitosta. Tulos ei ole lopullinen, koska langat hajoavat 6-8 kuukaudessa. Lankojen vaikutuksesta ihossa alkaa prosessi, jonka seurauksena ihosolut alkavat tuottamaan uutta kollageenia ja elastaania. Nämä alkavat kiinteyttämään ihoa sisältäpäin ja tästä johtuen ihoa kiinteyttävä vaikutus kestää n. 12-18 kuukautta. Tuloksen pysyvyys on yksilöllistä. Hoidon tulosta voidaan ylläpitää uusintahoidoilla.


Ennen ja jälkeen hoidon

Vältä tulehduskipulääkkeiden (Asperin, Disperin, Burana) ja Omega-3 käyttöä noin viikkoa ennen hoitoa. Ne voivat lisätä mustelmaa hoidetulla alueella. Alkoholin käyttöä olisi hyvä välttää 24 tuntia ennen hoitoa.

Ennen hoitoa keskustelemme mm. toiveistasi, hoidon kulusta, terveydentilastasi ja jälkihoito-ohjeista. Konsultaatio onnistuu myös kuvien tai videon välityksellä.

Hoidon jälkeen punoitus, turvotus, mustelma, aristus ja ihon epätasaisuus ovat normaaleja reaktioita. Ne kestävät muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Kovaa sykkeen nostatusta ja saunomista tulee välttää kaksi viikkoa. Hoidon ajankohdaksi kannattaa siis valita aika, jolloin ei ole tiedossa juhlia ja jolloin pystyy ottamaan rauhallisesti hoidon jälkeen.

Mesolanka- ja väkälankahoidon ero

Mesolankahoito on väkälankahoitoa kevyempi hoito. Mesolangat ovat suoria tai kierteisiä lankoja, kun taas väkälangoissa on pieniä väkäsiä, jotka tarrautuvat kudokseen. Näiden väkästen ansiosta ihoa voidaan kohottaa eli hoitona väkälankahoito on tehokkaampi kuin mesolankahoito. Mesolangat  viedään ihoon niin, että ne muodostavat verkon, joka tukee ihoa. Molemmissa hoidoissa langat stimuloivat soluja tuottaman kollageenia ja elastaania, jotka napakoittavat ihoa.

Voisi sanoa, että mesolankoja laitetaan ennaltaehkäisemään ikääntymismuutoksia ja väkälankoja laitetaan, kun muutoksia ihoon on jo tullut. 



Jos sinulle heräsi kysymyksiä tai et löydä aikaa nettiajanvarauksesta niin laitathan minulle viestiä.

Susan's Beauty

Ainonkatu 7 (Beauty For You:n tiloissa)

53100 Lappeenranta

045-8902229 (löydät minut myös Whats App:sta)